Astuvansalmen kalliomaalaukset ja kivikausi
Alueen muinaismuistoista tunnetuin on Astuvansalmen kalliomaalaukset, jotka ovat merkittävä osa Saimaan kulttuuriperintöä. Seinämästä on tunnistettu yli 80 kuviota, jotka kuvaavat ihmisiä, hirviä, veneitä sekä kämmenen- ja tassunjälkiä. Haukkavuoren itäpuolella taas sijaitsevat Uittamonsalmen kalliomaalaukset, joita pääsee tällä hetkellä katsomaan lähinnä vesiltä / jäältä käsin.

Astuvansalmen kalliomaalaukset
Astuvansalmen kalliomaalaukset sijaitsevat yöveden rannalla. Maalaukset kuuluvat Suomen ja Fennoskandian suurimpiin.
Astuvansalmen kalliomaalaukset olivat joidenkin paikkakuntalaisten tiedossa jo ennen niiden "löytämistä”. Laajempaa tunnettavuutta maalaukset saivat arkeologi Pekka Sarvaksen havaittua ne veneretkellään Astuvansalmen pohjoisrannan pystysuorassa kalliossa kesällä 1968.
Maalaukset ovat Pohjois-Euroopan suurimpia: kallioihin on maalattu 65 kuvaa, eikä Suomessa ole löydetty monta kalliomaalausta, jossa olisi yli 15 kuvaa.

Astuvansalmen maalauspaikka ja maalausaiheet
Kallio, jossa maalaukset sijaitsevat, muistuttaa järveltä tietystä suunnasta katsottuna ihmisen päätä. Astuvansalmen kalliomaalausten yllä kohoaa kallioon piirtynyt ihmiskasvojen profiili. Koivun latvan oikealla puolella on silmäluomi ja puun keskivaiheilla nenä. Nenän alapuolella hahmottuu hieman avoin suu ja suun alla selkeä leuka.
Kivikaudella luonnossa kaikella havaittavalla koettiin olevan elämää. Astuvansalmen kalliossa nähtiin ehkä ikuisen elämän saanut viisas esi-isä. Tällaisen kallion äärelle kokoonnuttiin laajalta Saimaan alueelta. Kokoontumisissa kerrottiin yhteisön kulttuurin perus asiat aina uusille sukupolville. Samalla myös vaihdettiin tavaroita, tavattiin tuttuja ja nuoret tapasivat kauempaa tulleita nuoria. Sen ajan kekrijuhlat.
Astuvansalmen kalliomaalaukset sijaitsevat noin 7,7–11,8 metriä nykyistä Saimaan veden pintaa korkeammalla. Suurin osa maalauksista sijaitsee 8,3–9,8 metrin korkeudella. Maalausten valmistumisaikana vedenpinta on ollut huomattavasti nykyistä korkeammalla.
Maalaukset on tehty joko kesällä veneestä tai jäältä kevättalvella, hankikelien aikaan, auringon jo lämmittäessä kallion pintaa. Apuna on saatettu käyttää kallionseinämään nojaavia telineitä. Veden pinta ylettyi korkeimmalla sijaitsevien maalausten alapuolelle 3000–2500 eaa., jolloin valmistuivat korkeimmalla kalliossa sijaitsevat vanhimmat maalaukset.
Maalauksia on suojannut jääkauden jäävirtojen kovertama pyöreämuotoinen lippa. Lisäksi kalliolta alas juokseva sadevesi on vuosien kuluessa muodostanut maalausten päälle ohuen läpikuultavan piidioksidikerroksen.
Astuvansalmen kalliomaalauksista voidaan laskea 18–20 hirveä, suurin piirtein yhtä monta ihmishahmoa, kymmeniä kämmenten ja tassujen jälkiä, 8–9 venettä, geometrisia kuvioita sekä kalaksi ja koiraksi tulkitut kuvat. Maalaukset on maalattu punamultavärillä, joka oli sen ajan ihmisille vahva elämän symboli.

Astuvansalmen kalliomaalaukset ja kivikausi
Jukka Matinvesi on tutkinut Astuvansalmen kalliomaalauksia ja kivikautta sekä pitänyt niistä useita pidettyjä esityksiä Ristiina-Seuran ja Someen kyläseuran kekrijuhlilla Pien-Toijolan talonpoikaismuseolla vuodesta 2023 alkaen.
Kivikauden tapaan kekrijuhlat on pidetty syyspäivän tasausta lähinnä olevana lauantaina.
Jukka Matinvettä on viehättänyt kivikaudessa erityisesti sen ajan ihmisten ajatusmaailma: miten on ylläpidetty edelleen kestävää kulttuuria ainakin 2 500 000 vuotta.
Kaikki kivikauden jälkeen tulleet kulttuurit ovat hävinneet. Monet ovat tuhonneet oman toimeentulonsa edellytykset, monet ovat sortuneet sisäisesti ja valitettavasti monet kestävät alkuperäiskulttuurit Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Afrikassa ovat länsämaiden toiminnan seurauksena hävinneet.
Ainoa kestävä kulttuuri on edelleen kivikauden kulttuuri. Yli 100 alkuperäisheimoa elää Amazonin ja indonesian viidakossa kuten kivikauden metsästäjä-keräilijät. Voi syystä kysyä, olemmeko parempia.
Matinvesi toivoo esitystensä lukijan eläytyvän maailmaan, jossa kaikki olevainen on elävää ja ihminen elää tasa-arvoisessa vuorovaikutuksessa kaiken olevaisen kanssa.
Pidetään huolta tulevista sukupolvista!
Jukka Matinveden esitykset kalliomaalauksista ja kivikaudesta löytyvät alla olevista linkeistä.