Kulttuurihistoria
Discover the Stories & Visuals of Our Community
Someen seutu kuuluu Ristiinan veskansan kulttuurimaisemaan, joka on monipuolinen, rikkaan kulttuurihistorian ja luonnonympäristön muodostama maisemakokonaisuus. Alue on valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys. Alueella on runsaasti arvokkaita muinaisjäänteitä sekä vanhaa huomattavaa rakennuskantaa.
Erityisiä arvokohteita ovat Astuvansalmen kalliomaalaukset sekä Toijolan, Pettilän ja Tiirolan vanhat maaseutumaisemat vanhoine rakennuksineen. Kylien asutusrakenne on pysynyt paikoitellen ennallaan keskiajalta saakka. Kylissä on jäljellä paljon 1800-luvulta periytyvää rakennusperintöä, ja esimerkiksi ulkomuseona nykyisin toimiva Pien-Toijola on säilyttänyt alkuperäisen asunsa hyvin.
Historiallisten maatilojen ohella alueen kulttuurihistoriallisiin arvokohteisiin lukeutuvat vanhat kanavarakenteet sekä kielentutkija E. N. Setälän kansallisromanttinen Kallioniemen huvila 1800-luvun lopulta.
Vesistöt ovat historiallisesti ja maisemakuvallisesti tärkeä elementti alueen maisemassa. Maisema-alueella on runsaasti muinaismuistokohteita, jotka kertovat suojaisten vesiväylien
kautta kulkeneista esihistoriallisista asutusreiteistä. Hartikkalan itäpuolella sijaitsevan
harjun vieressä on ollut aikoinaan Yövettä ja Mikkelin reittiä yhdistänyt kannas, jonka
tuntumasta on löydetty useita kivikautisia asuinpaikkoja. Kivi- ja varhaismetallikautisia asuinpaikkoja, pyyntikuoppia, mahdollisia uhripaikkoja ja lapinraunioita tunnetaan myös muualta järviin työntyviltä niemiltä sekä maisema-alueen harjujen rinteiltä. Esi-isiämme on nimitetty ”vesikansaksi”, jonka kotiseutuna oli mosaiikkimainen saaristoverkosto. Pitkään jatkuneesta maanviljelyksestä on todisteena Suomen toiseksi vanhin ohranjyvä noin 3000 vuoden takaa.
Alueen muinaismuistoista tunnetuin on Astuvansalmen kalliomaalaus. Seinämästä on tunnistettu yli 80 kuviota, jotka kuvaavat ihmisiä, hirviä, veneitä sekä kämmenen- ja
tassunjälkiä. Haukkavuoren itäpuolella taas sijaitsevat Uittamonsalmen kalliomaalaukset, joita pääsee tällä hetkellä katsomaan lähinnä vesiltä / jäältä käsin.
Merkittävä asuinpaikka on myös Neulaportissa oleva kampakeraaminen asuinpaikka.
Someen seudulla on kaksi kanavaa, Kirkkotaipaleen kanava ja Varkaantaipaleen
kanava. Vesillä oli paljon sekä laivaliikennettä että tukkilautta ja lotjaliikennettä.
Postin kuljetuksesta on myös paljon tarinoita, sillä säännöllinen postiliikenne alkoi
paljon ennen kuin Someen seudulle valmistui maantie. Vanhoista postireiteistä osa
kulki vesistöjen yli. Seudulla oli useita kyläkauppoja ja kouluja. Toijolan koulun
perustamisvaiheessa 1910 luvulla professori E.N. Setälällä, suomen kielen kieliopin
isällä, oli suuri merkitys. Hän oli muutenkin merkittävä vaikuttaja Someen seudun
kehityksessä. Setälän rakkaisiin harrastuksiin kuului kansan sivistystyö ja siihen
Toijolan koulun puheenjohtajuus sopi erinomaisesti. Samalla koulua sopi näyttää
ihasteleville Kallioniemen kotimaisille ja ulkomaisille vieraille.
Paikalliset, uutterat asukkaat puuhasivat Toijolan kylälle myös oman rukoushuoneen. Toijolan
rukoushuoneen tilaisuuksissa esiintyi usein Someen kuoro. Urheiluseuroilla, metsästysseuralla, maamiesseuralla ja kansalaisopiston piireillä on ollut merkittävä rooli seudun yhteisöllisyyden ylläpitämisessä. Tähän jatkumoon kuuluu nykyisin myös Someen seudun kyläseura.
Seudun näköalapaikat ovat olleet pitkään tunnettuja matkakohteita, ja alueelle perustettiin jo 1950-luvulla jalkaisin kuljettava Voudin tien reitti. 1970-luvulla Ristiinan saaristo otettiin osaksi autolla tai pyörällä kuljettavaa Savon maisematie -matkailureittiä, ja 2000-luvulla alue on nimetty osaksi 400 kilometrin pituista Vihreän kullan kulttuuritietä.
Someen seudun ja Toijolan kylän historialliset kohteet on sisällytetty valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin (RKY, Museovirasto).

Indoor Veggie Garden

Herbs Go Mainstrean

Hydroponic Method

Vertical Garden
